Lyhyen hoitopäivän ongelma
Sekä vaimoni että minä työskentelemme tehtävissä, jotka ainakin työpaikkailmoituksissa luokitellaan “vaativiksi asiantuntijatehtäviksi”. Käytännön tasolla se tarkoittaa sitä, että työ on pitkälti itseohjautuvaa ajatustyötä. Se tarkoittaa myös sitä, että tehtävien aikataulutuksesta ja niistä kiinnipitämisestä on huolehdittava itse. Työaika itsessään ei ole kovin merkityksellinen tekijä, voimme molemmat päättää varsin vapaasti, milloin töitä oikein teemme. Asian kääntöpuolella, tehtäviin käytettävä aika on usein hyvin rajallinen ja niitä tulee aika ajoin erittäin lyhyellä varoitusajalla. Tällöin on todella punnittava, mitä töissä on pakko tehdä, mitä voi tehdä myöhemmin ja mitä kokonaan tekemättä.
Työajan raamit syntyvät siitä, että toinen lähtee aamulla aikaisin töihin, toinen vie Essin hoitoon. Iltapäivällä toinen puolestaan pystyy lähtemään jo aiemmin töistä hakemaan tytön. Näin saamme hoitopäivän pituuden rajattua suunnilleen kuuteen-seitsemään tuntiin. Teoriassa.
Tässä vaiheessa syksyä töissä on aina paljon tekemistä. On varmistettava, että kuluva vuosi saadaan kunnialla päätökseen, action planeja rustaillaan aina kun näyttää vähänkin sille, ettei tavoitteisiin päästä. Ja vaikka oma yksikkö pääsisikin, niin naapurilla menee niin huonosti, että muiden on tehtävä kaikkensa paikatakseen ongelmat. Samaan aikaan seuraavan vuoden business planien vääntäminen on kiireisimmillään. Kaikkeen on ehdittävä keskittyä, pidettävä langat käsissä ja tehtävä muutoksia (tää piti olla jo eilen) kun joku jossain on päättänyt yhtäkkiä muuttaa tyystin konsernin ohjausmallia.
Kun sama tilanne on yhtä aikaa molempien työpaikoilla, on perheen edun asettaminen etusijalle joskus todella vaikeaa. Välillä tunnen itseni surkeaksi työntekijäksi lähtiessäni töistä vaivihkaa jo kolmelta kohti päivähoitopaikkaa, kun muut jäävät painimaan action plan version 2.8 kanssa. Aina ei edes aikaisin lähteminen onnistu, kun yllättäviä deadlineja putkahtelee joskus siinä puoli kahden paikkeilla (tän on pakko ehtiä tänään). Siinäpä sitten neuvottelet vaimon kanssa, kumpi joustaa tänään.
Olen ottanut jälleen periaatteekseni sen, etten enää töistä lähdettyäni avaa kotona kannettavaa. Olen järjestelmällisesti kieltäytynyt minulle tarjotusta etäyhteyspalveluista. Edellisen työnantajan palveluksessa annoin lopulta periksi, ja pikku hiljaa kodista muotoutui toinen työpaikka. Joskus puolenyön aikoihin sähköpostia kollegalle lähetellessä tuli mietittyä, onko tässä mitään järkeä. Ja kun minuuttia myöhemmin sain vastauksen, totesin ettei todellakaan ole.
Jos tiedämme etukäteen, että molemmilla on kiireinen päivä, on meillä onneksemme apuna turvaverkosto: appivanhemmat ja sisaruksemme. Kun Essillä on tuttu hoitaja, tiedämme että hän on turvallisissa käsissä ja tuntee myös itse olonsa turvalliseksi. Tilapäisenä lapsenvahtina toimiminen tuntuu olevan myös heille mieluista, varsinkin isovanhemmat ovat välillä jopa kyselemässä, koska tarvitsisimme seuraavan kerran apua. Sen sijaan lyhyellä varoitusajalla ei tällainen järjestely onnistu, ja silloin on jomman kumman lähdettävä töistä ajoissa. Hyvin harvoin asiat ovat niistä muutamasta tunnista kiinni. Eikä se, että joku on töissä aikatauluttanut oman tekemisensä pieleen ole meidän tyttäremme syytä.
