Hupsista
No hoh, pääsipä taas aikaa vierähtämään. Pieni päivitys lienee paikallaan, ihan näin tiedon tasauksen merkeissä.
Meillä on
Käytän viimeistä bullettia verukkeenani hiljaiseen blogielämään.
—
Näin vajaan kahdeksan kuukauden kokemuksella voin kertoa, että se tahti jolla vauva kehittyy, on aivan käsittämätöntä. Jonnekin on jo hävinnyt se avuton rääpäle, joka lähinnä nukkui ja söi. Liikkumaan oppimisen jälkeen on avautunut uusi maailma, jossa kartalla on valtava määrä valkoisia aukkoja. Valveillaoloaikana ei paikoillaan olla hetkeäkään - yleensä matka on kohti videoita, kaukosäätimiä tai johtonippuja. Jos tyttö herää ulkona vaunuilemassa on hänet nostettava heti istuma-asentoon jotta hän näkee ympärilleen.
Liikkumisen opettelua on ollut hauska katsoa. Ensin pyörittiin paikallaan, sen jälkeen ryömittiin raputyyliin (ensin tyttö nousi käsivarsiensa varaan, sitten luiskahti siitä takaisin mahalleen: lopputuloksena peruuteltiin pitkin lattiaa, kunnes matka tyssäsi seinään, sohvan alle tai muuhun tylyyn umpikujaan). Nyt mennään vauhdilla eteenpäin, mutta samaan aikaan opetellaan konttausasentoa ja viimeisimpänä kävelyä siten että jompikumpi vanhemmista pitää käsistä kiinni. Kaikki tämä on tapahtunut viimeisen parin kuukauden aikana, ja joka viikko Essi oppii jotain uutta.
Mykistävää.
Olenpa tosi iloinen, kun löysin blogisi. Hienoa, että _mies_ kirjoittaa lapsen ihmeellisestä maailmasta. Ja totta, ei voi kuin hämmästellä, miten vauhdilla nuo lapset kasvavat. Vuodessa ehtii tapahtua niiiiiiiin paljon, eikä sitä aikaa saa koskaan enää takaisin. Toivottavasti Sinä ehdit nauttia näistä ainutlaatuisista hetkistä. (Minun mieheni ei…)
Comment by Anne — 30.5.2006 @ 11.27