Jotain positiivistakin…
Vaikka auringonvalosta pääseekin näin kellon siirtämisen jälkeen nauttimaan lähinnä toimiston ikkunan läpi, ei tämä nyt aivan niin synkkää ole. Kotona on oma pieni aurinko, joka on viimeisen kahden päivän aikana oppinut nauramaan ja hymyilemään. Ja kun taito on opittu, on sitä myös käytettävä. Valloittavia hymyjä ovat saaneet osakseen äidin ja isän lisäksi lähistön pehmolelut, parisängyn koristetyyny, kahvinkeitin keittiössä ja kylppärin pyykkikori.
Mutta peilin edessä ilme muuttuu nopeasti vakavaksi. Joku kumma toukka on siellä aina tuijottamassa takaisin, yrittää matkiakin jokaista ilmettä. Parempi pysytellä vähän kauempana, eihän sitä tiedä mitä se ihmeotus vielä saa päähänsä!
On liikuttavaa lukea kauniita kirjoituksiasi tyttärestäsi. Huomaa, että tuore iskä on mennyttä miestä. Onnea koko perheelle!
Comment by Sophie — 2.11.2005 @ 20.47
No jopas, paistaako se niin pahasti läpi?
Olet oikeassa, olin myyty välittömästi kun vauva raotti varovaisesti silmiään ja katsoi minua, yrittäen käsittää mitä oikein tapahtui ja kuka tuo oikein on.
Comment by Karlos — 4.11.2005 @ 7.58