Tiistaitunnelmia
Kahden työpäivän jälkeen olo on sekava kuin kuin lapsena liian monen karusellikierroksen jälkeen. Isyysloma loppui viikonloppuna ja nyt pitäisi taas päästä takaisin työrytmiin ja pystyä tekemään skarppeja päätöksiä. Isossa talossa tieto ei aina kulje, ja uutisistani tietämättömät ovat katsoneet minua kuin humalaista. Ei olotila ehkä kovin kaukana tuosta olekaan, ajatukset ovat sekavia ja katkeilevat. Kun ajatus katkeaa, tökkii puhe, ja kun väsyneenä jään miettimään sitä, että puhe katkesi niin ehdin unohtaa lauseen jota olin sanomassa. Kahvikaan ei auta vaan vetää kaiken edellisen lisäksi vielä vatsankin sekaisin.
Vauva tuntuu olevan vielä vähän stressaantunut viikonlopusta. Teimme ehkä virheen, kun päästimme liian paljon ihmisiä vierailulle katsomaan tulokasta, pikkuinen nähtävästi stressaantui hälinästä eikä oikein osannut nukkua. Ja silloin kun vauva ei nuku, emme mekään nuku. Tai sitten sillä oli taas maha kipeä, tiedä häntä. Eri itkuista tunnistamme vasta nälkäitkun: se alkaa pienellä itkeskelyllä, jatkuu vääntelehtimisellä ja etenee kohti säännöllisiä forte fortissimo staccato-itkuntyrskähdyksiä, jotka taas kestävät siihen saakka kun ruokapankki ilmestyy näköpiiriin. Muut itkut ovat enemmän tai vähemmän pientä kitinää.
Silloin, kun ei ole nälkä, eikä ole tylsää, eikä vaippa kaipaa tyhjennystä, on taas aika kummastella maailmaa, olohuoneen kattolamppua ja kirkasväristä mattoa. Joskus rakkaan pehmojäniksen ilmestyessä näköpiiriin, innostutaan oikein toden teolla, hihkutaan ja sätkitään kuin viimeistä päivää. Isi ja äiskä ovat kaikista parhaita kavereita, joiden sylissä on niin kiva olla. Ja kummallista kyllä, vaikka väsymys painaa, ei se merkitse mitään kun jokaiseen päivään mahtuu näitä hyviäkin hetkiä. Käsittämätön otus tuo pikku tuhisija.
