Ensitunnelmia
Viimeinen viikko on mennyt valtavaa vauhtia. Kotiutumisen jälkeen olemme kerta toisensa jälkeen huomanneet istuvamme sänkymme laidalla katselemassa omassa korisängyssään nukkuvaa pikku kaunotarta. Nukkumisesta hän pitääkin, ja syömisestä. Neljän-viiden tunnin unien jälkeen kelpaa jälleen lämmin maito, tovi ympärillä olevan maailman ihmettelyä, sen jälkeen taas hieman lisää elokuvia Nukkumatin kinossa.
Meitä varoiteltiin joka taholta, että vapaus ja yöunet katoavat saman tien vauvan saapuessa kotiin. Tavallaan vapaus on mennytkin, kun jo kaupassa käynti vaatii
etukäteissuunnitelmat siitä, kuka käy ja milloin käy. Toisaalta elämä on muuttunut paljon spontaanimmaksi, koska kaikki tekemiset pitää aikatauluttaa perheen pienimmän mukaan. Sen sijaan yöunet ovat olleet vielä harvinaisen entisenkaltaisia: yleensä yöllä tulee vain yksi herätys huoltotauolle. Jälleen ovat varoituksen sanat kaikuneet: “juu, meilläkin oli just samanlaista ekat kaksi viikkoa, mutta sen jälkeen alkoi parkuminen”… Jos on jotain jo opettanut tuo pikkuinen, niin sen että jokaiseen hetkeen pitää tarttua, nauttia siitä mitä juuri tällä hetkellä on.
Eikä tuon pikkuisen silmiä voi katsoa nauttimatta. Tyttö sulatti sydämeni jo heti ensi katseellaan, tihrustaessaan varovasti äidin rinnan päältä vähän jälkeen tähän maailmaan saapumisensa.
