Faija

Tarkoitukseni oli kirjoittaa jotain aivan muuta, mutta tämä viesti pysäytti.

Ei ole suurempaa surua kuin lapsen menettäminen, eikä ole sanoja mitä sanoa.

Syvin osanottomme.

Jos olivat viikonloput entisessä elämässä arvokkaita, ovat ne nykyään kullan arvoisia. Töissä ei lasta näe kuin kännykän taustakuvassa, ja illat ovat ohi yhdessä hujauksessa. Hyvä että vauva edes tunnistaa kasvot päivän erossa olon jälkeen.

Lauantait ja sunnuntait onkin siis pyhitettävä entistä enemmän perhe-elämälle. Eilinen sunnuntai-iltapäivä oli elämäni parhaasta päästä: kiireetön aamu, vauva nukkui jolloin ehdimme rauhassa valmistaa lattet ja nauttia ne edellispäivänä leivottujen sämpylöiden kanssa. Vauvan herättyä rutiinit - syöttö, vaipan vaihto ja hetki leikkimistä punaisen pyyheliinan kanssa. Vauvalle villaista päälle ja ulos katselemaan seesteistä kaupunkia, ilman mitään kiirettä minnekään. Pikkuinen nauttii vaunuissa nukkumisesta, niin nytkin. Sunnuntaina oli ensimmäinen syyspäivä, jolloin alkavan talven tuntua oli ilmassa. Kotona lämmintä teetä, vauvan herättyä kylpyreissu.

Illalla vauvan nukahdettua hetki kahdenkeskistä aikaa.

Fiilistelyä parhaasta päästä!

Maanantaiyönä Vauva nukahtaa vuorokauden vaihduttua juuri tiistaiksi ja nukkuu aamuviiteen.
Tiistaina Vauva menee nukkumaan yhdentoista jälkeen illalla, herää aamukuudelta syömään ja vaipanvaihdon jälkeen nukkuu jälleen seuraavat muutamat tunnit.
Keskiviikkona Vauva nukahtaa jo puoli yhdeltätoista, herää viiden paikkeilla ja nukahtaa uudelleen kuuden jälkeen.

Jopas, tämähän menee loistavasti! Unenlahjoissa löytyy, ja olisiko myös unirytmi asettumassa muun perheen mukaiseksi? Voiko tämä olla näin helppoa?

Torstaina Vauva torkkuu pitkin päivää, kitisee ja nukahtaa kuudelta unilleen. Herää perjantaiaamuna kello kahdelta, syö, kitisee, syö vähän lisää, kitisee, on syövinään ja kitisee, syö kunnolla, nukahtaa aamuneljältä. Hyvää huomenta, äiskä! Mukavaa työpäivää, isi!

Kahden työpäivän jälkeen olo on sekava kuin kuin lapsena liian monen karusellikierroksen jälkeen. Isyysloma loppui viikonloppuna ja nyt pitäisi taas päästä takaisin työrytmiin ja pystyä tekemään skarppeja päätöksiä. Isossa talossa tieto ei aina kulje, ja uutisistani tietämättömät ovat katsoneet minua kuin humalaista. Ei olotila ehkä kovin kaukana tuosta olekaan, ajatukset ovat sekavia ja katkeilevat. Kun ajatus katkeaa, tökkii puhe, ja kun väsyneenä jään miettimään sitä, että puhe katkesi niin ehdin unohtaa lauseen jota olin sanomassa. Kahvikaan ei auta vaan vetää kaiken edellisen lisäksi vielä vatsankin sekaisin.

Vauva tuntuu olevan vielä vähän stressaantunut viikonlopusta. Teimme ehkä virheen, kun päästimme liian paljon ihmisiä vierailulle katsomaan tulokasta, pikkuinen nähtävästi stressaantui hälinästä eikä oikein osannut nukkua. Ja silloin kun vauva ei nuku, emme mekään nuku. Tai sitten sillä oli taas maha kipeä, tiedä häntä. Eri itkuista tunnistamme vasta nälkäitkun: se alkaa pienellä itkeskelyllä, jatkuu vääntelehtimisellä ja etenee kohti säännöllisiä forte fortissimo staccato-itkuntyrskähdyksiä, jotka taas kestävät siihen saakka kun ruokapankki ilmestyy näköpiiriin. Muut itkut ovat enemmän tai vähemmän pientä kitinää.

Silloin, kun ei ole nälkä, eikä ole tylsää, eikä vaippa kaipaa tyhjennystä, on taas aika kummastella maailmaa, olohuoneen kattolamppua ja kirkasväristä mattoa. Joskus rakkaan pehmojäniksen ilmestyessä näköpiiriin, innostutaan oikein toden teolla, hihkutaan ja sätkitään kuin viimeistä päivää. Isi ja äiskä ovat kaikista parhaita kavereita, joiden sylissä on niin kiva olla. Ja kummallista kyllä, vaikka väsymys painaa, ei se merkitse mitään kun jokaiseen päivään mahtuu näitä hyviäkin hetkiä. Käsittämätön otus tuo pikku tuhisija.

Uuden elämän alku itsessään on pieni ihme. Vauva tarjoaa näitä ihmeitä jatkuvalla syötöllä.

On ihme, että hän on sylissämme.
Ihme, kuinka valtavaa vauhtia hän kasvaa.
Ihme, miten pienet aivot oivaltavat, keksivät, ymmärtävät joka päivä uutta, yhä enemmän.
Ihme, kuinka väsymys häviää kun vauva katsoo suoraan silmiin suurilla silmillään.

Vatsavaivat tuntuvat lieventyneen, hyvä niin. Mietimme vaimon kanssa käyttämämme ruoka-ainekset läpi, jätimme pierugeneraattorit vähemmälle - sipuli, ruisleipä ja kahvi kuuluvat menetettyihin nautintoihin - mikä tuntuu helpottavan ainakin hieman. Apua tulee myös siitä, kun vauvaa pitelee sylissä vatsan alta. Riittävä ratkaisu tarpeisiimme!

Pikkuneiti on ottanut pienen pehmopupujussin erityistarkkailuun. Laitoimme pehmolelun vauvan sängyn laidalle turvaamaan unta, ja useampaan otteeseen olemme löytäneet hänet hereillä sängystään, silmät suurina katselemassa pupuaan. Katse seuraa jo intensiivisesti mukana kun isän näkymätön käsi pomputtaakin jänistä sängyn laidalta toiselle.

Ulkoilusääkin on suosinut perhettä ja isyyslomailijaa siinä samalla. Olemme tehneet päivä päivältä pidempiä lenkkejä kauniissa auringonpaisteessa - tyttö tuntuu nukkuvan ulkona uskomattoman hyvin ja pitkään. Samalla pääsemme molemmat murtautumaan neljän seinän häkistä ja tuulettamaan ajatuksiamme lempeässä syyssäässä.

Päivän linkkivinkkinä Torsbarg on aloittelemassa omaa odotustaan.

Yksi rajapyykki ohitettu: 5 000. kävijä vieraili tänään Elisan laajakaistalla surffaillen. Onneksi olkoon, kuka oletkin!

Aivan tyylipuhdas rajan rikkoutuminen ei ollut. Blogsomen ongelmien johdosta Blogilista nappasi haamupäivityksen. Huonoa omaatuntoa paikkaamaan kirjoittelen seuraavalla unitauolla hieman kuulumisia.

Vauvan tullessaan tuoma alkuhuuma on hiljalleen lakastunut samaa tahtia onnittelukukkasten kanssa. Tilalle on tullut arkielämä ja sen rutiinit, pikku hiljaa otteen on vallannut tilanteen ymmärtäminen: meitä todellakin on nyt kolme eikä kaksi. Enää emme voi vain polleasti paistatella päivää ylpeinä vanhempina, kotityöt on edelleen hoidettava sen lisäksi että pirpana vaatii käytännössä 24h/vrk yhdessäoloa. Ja vaikka haluaisinkin, en voi sanoa että järjestelmäpäivitys Arkipäivä 2.0:aan olisi sujunut täysin ongelmitta - vaikuttaa siltä että uusi versio on tyrkätty markkinoille pahasti keskeneräisenä raakileena.

Lomalla ei voi koko aikaa olla, vaikka se tuntuisikin niin mukavalta. Kävin muutaman päivän ajan työpaikalla, tekemässä kiireisimmät juoksevat asiat pois. Kun pääsin päivän päätteeksi väsyneenä kotiin, oli siellä odottamassa vaimoni joka kaipasi hetken omaa aikaa tehtyään oman työpäivänsä hoitaessaan vauvaa ja nukkumatauoilla pitäessään kodin järjestystä jollain tasolla. Kun samaan aikaan yöunet ovat muuttuneet molemmilla entistä lyhyemmiksi ja katkonaisemmiksi, on meiltä molemmilta päässyt pinna kärähtämään entistä useammin.

Vauva tuntuu kärsivän lievistä vatsavaivoista, joihin parhaaksi lääkkeeksi on osoittautunut hyssyttely vatsallaan. Mukavaa on se, että vauva ja toinen puolisoista saa nukuttua ainakin hetken aikaa, ikävää taas se että toinen joutuu olemaan hyssyttelijänä. Parisuhteen kannalta on melko epäedullista toisen osapuolen jokaöinen uhrautuminen, joten olemme yrittäneet jakaa yövuorot mahdollisimman tasaisesti. En olisi voinut kuvitellakaan, että työpäivä muutaman tunnin yöunilla olisi niin raskasta. Onneksi yövalvomiset ovat osoittautuneet aika satunnaisiksi, ja jo yhden yön pidemmillä unilla olotila kohentuu aivan toisenlaiseksi. Vaikeat paikat tuntuvat usein kevyemmiltä, kun muistaa etsiä hauskat puolet asioista ja olla ottamatta asioita liian totisesti. Huumorilla tästäkin selvitään.

Positiivisiakin asioita tapahtuu. Vauva syö innokkaasti, mikä näkyy myös ulospäin. Posket pullistuvat, paino kasvaa kohisten ja pienimmät potkuhousut jäivät jo pieneksi (vaikkei niissä kovin paljon kasvunvaraa ollut alun perinkään). Pieni kaunottaremme jaksaa päivä päivältä seurustella ja ihmetellä ympärillä olevaa maailmaa yhä enemmän.

Nyt taitaa olla isän vaippavuoro.

Viimeinen viikko on mennyt valtavaa vauhtia. Kotiutumisen jälkeen olemme kerta toisensa jälkeen huomanneet istuvamme sänkymme laidalla katselemassa omassa korisängyssään nukkuvaa pikku kaunotarta. Nukkumisesta hän pitääkin, ja syömisestä. Neljän-viiden tunnin unien jälkeen kelpaa jälleen lämmin maito, tovi ympärillä olevan maailman ihmettelyä, sen jälkeen taas hieman lisää elokuvia Nukkumatin kinossa.

Meitä varoiteltiin joka taholta, että vapaus ja yöunet katoavat saman tien vauvan saapuessa kotiin. Tavallaan vapaus on mennytkin, kun jo kaupassa käynti vaatii
etukäteissuunnitelmat siitä, kuka käy ja milloin käy. Toisaalta elämä on muuttunut paljon spontaanimmaksi, koska kaikki tekemiset pitää aikatauluttaa perheen pienimmän mukaan. Sen sijaan yöunet ovat olleet vielä harvinaisen entisenkaltaisia: yleensä yöllä tulee vain yksi herätys huoltotauolle. Jälleen ovat varoituksen sanat kaikuneet: “juu, meilläkin oli just samanlaista ekat kaksi viikkoa, mutta sen jälkeen alkoi parkuminen”… Jos on jotain jo opettanut tuo pikkuinen, niin sen että jokaiseen hetkeen pitää tarttua, nauttia siitä mitä juuri tällä hetkellä on.

Eikä tuon pikkuisen silmiä voi katsoa nauttimatta. Tyttö sulatti sydämeni jo heti ensi katseellaan, tihrustaessaan varovasti äidin rinnan päältä vähän jälkeen tähän maailmaan saapumisensa.