Grande finale
Juuri sairaalasta kotiutuneena on olo aika väsynyt, joten jääköön tämä päivitys lyhyeksi.
Lähdimme liikkeelle perjantaiaamuna, ajelimme sairaalaan pahimman aamuruuhkan hellitettyä. Päivän odottelun ja kypsyttelyn jälkeen, perjantai-illan käännyttyä lauantaiaamun puolelle, kuului se parkaisu jota ehdittiin jo odottaa. Meille syntyi terve tyttölapsi, 3,4 kiloa ja mittaa täsmälleen puolen metrin mittatikun päästä päähän.
Etukäteen odotin että tunteet olisivat enemmänkin pinnassa syntymän hetkellä, mutta päällimmäinen tunne oli syntymähetkellä helpotus, toisaalta siitä että odotus oli vihdoin päättynyt ja kaikki sujui loppuun (tai alkuun) saakka hyvin, toisaalta siitä että vaimoni pitkä tuskainen olo loppui kun pikkuinen ponkaisi maailmaan.
Viimeiset päivät olemme tutustuneet kolmisin toisiimme, etsineet jonkinlaista vuorokausirytmiä ja yrittäneet ymmärtää, mistä kulloisessakin itkussa on kyse. Välillä vaipat ovat töhrössä, välillä on nälkä ja joskus muuten vain seura kelpaisi. Enimmäkseen pikkuinen kuitenkin vain tykkää nukkua. Parin päivän ajan pitkät unet ovat osuneet iltapäivään, ja aktiivinen osuus päivästä taas aamuyön tunteihin. Ei taida vauva vielä ymmärtää kellon päälle juuri mitään.
Onnellisuusmittari asteikolla 1-100 on täysin tapissa, uskokaa pois.


Oijoi! Onnea kovasti koko perheelle! Niinhän se tuppaa olemaan tuo kello sekaisin vauvoilla alkuaikoina, mutta kyllä se siitä helpottaa.
Hyviä vointeja!
Comment by kiltti — 27.9.2005 @ 16.38
Valtavasti onnea!
Comment by Tuleva kätilö — 27.9.2005 @ 16.51
Oh, tätä postausta olen muutaman päivän odotellut. Onnea!
Comment by Miraklet — 27.9.2005 @ 16.56
Onnea!
Comment by Tsu — 27.9.2005 @ 16.57
Oikein paljon onnea perheelle!
Comment by Herkku — 27.9.2005 @ 17.33
Paljon Onnea koko perheelle : )
Comment by Hdi — 27.9.2005 @ 17.36
Onnea pienoisen syntymän johdosta koko perheelle!
Comment by Kaleidoskooppi — 27.9.2005 @ 18.35
Onnea pienoisen syntymän johdosta koko perheelle!
Comment by Kaleidoskooppi — 27.9.2005 @ 18.35
Onnea uuden elämän johdosta teille kaikille!
Comment by ansku — 27.9.2005 @ 18.46
Oikein sylin täydeltä onnea teille! Ihanaa!
Olenkin odotellut, että milloin sieltä jotain kuuluu.
Onnea Onnea!
Comment by Sienna — 28.9.2005 @ 7.53
Onnea koko perheelle!!
Comment by Kirsi — 28.9.2005 @ 8.57
Onnea, voimia ja jaksamista!
Comment by Pörrö — 28.9.2005 @ 9.21
Onnea!
Comment by Dragonfly — 28.9.2005 @ 10.12
Onnea onnea onneeaaaaaaa!
Comment by i — 30.9.2005 @ 21.14
Onneks’ olokoon vaan näin jälkikäteen!
½-vuotiaan tyttölapsen isänä voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että isyys on maailman kovin juttu.
Comment by Mikko — 31.10.2005 @ 13.29