…
Omassa olossa ei ole valittamista, mutta vaimon tuskaisuus lisääntyy jokainen aamu, kun lähtöä ei tullutkaan. Hänelle tuo laskettu päivä näytti olevan paljon merkityksellisempi virstanpylväs kuin minulle, kiinnekohta johon mennessä kaiken on oltava valmista. Nyt kun kaikki todellakin on kotona tehty, vauvalehdet luettu ja tossut ja myssyt virkattu, käy aika kotona pitkäksi. Ja kuten Elukkakin kommentissaan kertoi, ei kaikilla pikkuisilla ole minkäänlaista kiirettä ulos leikkimään. Vaimon suurimpana pelkona on tällä hetkellä se, kuinka valtavaksi vauva ehtiikään kasvaa ja tästä luonnollisena jatkumona se, miten se mahtuu oikein sieltä vatsasta tulemaan pois.
Kun yhdistetään nämä kaksi faktoria - pieni epävarmuustekijä ja liikaa aikaa sen miettimiseen - voi pahimmillaan lopputuloksena olla pelokas, rauhaton äiti joka ei öisinkään saa nukuttua kuin katkonaisesti. Yritän parhaani mukaan rauhoitella ja tyynnytellä, hieroa hartioita ja selkää, keskustella peloista, siirtää ajatuksia muihin asioihin. Lopputulos ei tunnu olevan aivan niin hyvä kuin on ollut tarkoitus. Tuntuu siltä, kuin aiemmin niin järkevän ja älykkään naisen ajatuksiin olisi kehittynyt betonikuori jonka läpi on vaikea tunkeutua. On vain jatkettava pommitusta, hienovaraista psyykkausta, pyrittävä olemaan paikalla ja tukena. Lopullista päivämäärää kun ei tiedä vielä kukaan, ja jos jäljellä on vielä viikko tai puolitoista, on se liian pitkä aika vain olla ja odotella.
Taidanpa kiertää tänään kukkakaupan kautta kotiin.
