Odottelua
Vain muutama päivä ennen laskettua aikaa ei pienokaisemme ole antanut vielä mitään merkkiä maailmautumisestaan. Tiedusteltaessa ajankohtaa on vastauksena yleensä pari napakkaa potkua: “Tulen kun tulen, sillä välin täällä on kaikki kunnossa”. Niinpä jatkamme odottelemista, tiedostaen tietysti sen ettei pieni yliaikaisuus ole ollenkaan tavatonta ensimmäisten lasten kohdalla.
Tätä nykyä jokaiseen puheluun vaimolta on vastattava. En uskalla olla vastaamatta, olin sitten autolla liikennevaloissa, työpaikalla palaverissa tai kaupan kassalla. Jokaisella kerralla kun saattaa tulla vastaus kysymykseen “koska?”. Tähän saakka kyse ei ole ollut kyllä mistään niin mullistavasta ja suuresta, ennemminkin ohjeistuksia siitä, montako maitopurkkia olisi soveliasta tuoda kaupasta kotimatkalla, tai ehdotuksia siitä mitä illalla voisi olla luvassa.
Näin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa unta synnytyksestä. Siinä meille syntyi nelikiloinen tyttö.
Vaimo kertoi nähneensä myös unta synnytyksestä. Siinä saimme poikavauvan.
Panokset on asetettu pöydälle, nyt katsotaan kuka osaa nähdä parempia unia! Häviäjä vaihtaa ensimmäisen kakkavaipan.
