Paluu menneisyyteen
Kulunut viikko on ollut yhtä suurta nostalgiatrippiä. Ostimme uuden auton, ja siitä innostuneina lähdimme vanhan ajan hengessä automatkalle katselemaan Suomen pikkuhiljaa alkusyksyyn taittuvaa kesää. Matkan varrelle osui synnyinkaupunkini ja ensimmäinen kotini, yhteinen opiskelukaupunkimme ja lukuisia sellaisia paikkoja, joista on etäisiä muistikuvia lapsuusajoilta. Matkan päätteeksi tapasimme yhteisen ystävän wanhoilta ajoilta.
“Teille on tapahtunut niin valtavasti viime aikoina”, hän totesi. Ohitin kommentin lähinnä olankohautuksella, tasaista harmaatahan tämä arki meillä on. Lause jäi kuitenkin mieleeni ja kun tarkemmin lähdin miettimään tästä vuotta tai paria taaksepäin, niin todellakin - tälle välille mahtuu hetken eron jälkeen yhteen palaaminen, kihlautuminen, uusi asunto, häät, perheenlisäys… Lyhyelle aikajaksolle mahtuu niin paljon elämän suurimpia asioita, että tunteet ovat kokeneet jonkin asteisen inflaation. Kokemuksia on tipahdellut niin paljon, ettei niiden pohdiskeluun tai sulatteluun ole jäänyt oikein aikaa.
Samoja fiiliksiä on syntynyt joskus taidenäyttelyssä (silloin harvoin kun niihin olen käynyt): läheltä tarkasteltuna taulu näyttää vain kokoelmalta kauniita värejä, mutta kokonaiskuvan näkee vasta kun ottaa muutaman askeleen taaksepäin. Tuo ystäväni kommentti toimi samalla tavalla antaen oikean perspektiivin asioille.
Silloin joskus ennen olin vakaasti sitä mieltä, etten sorru mihinkään taviselämään. Sellaista jossa asutaan rivarissa parin lapsen ja koiran kanssa, käydään kerran vuodessa ulkomailla ja muuten suhataan kodin ja työpaikan väliä farmariautolla. Vannoin, että ensimmäisen autoni nokalla tulee olemaan loikkaava kissa ja että ennen 40-vuotispäiviä olisi kerättävä sen verran pääomaa ettei töissäkäyminen olisi mikään välttämättömyys. Olisi aikaa olla lasten kanssa.
Ja mihin sitten päädyinkään: jo asuntolainan makseluun menee sellainen tovi, että 40-vuotispäivät ovat enää digikuvina jossain pölyä keräämässä. Auto ei ole Jaguar vaan japanilainen - ja sekin farkkumallia. Pikkuporvarilliseen rivitaloasumiseen mukavalla esikaupunkialueella emme sentään ole sortuneet: idyllinen asunto vanhassa kivitalossa toimikoon kotinamme.
Allergia onneksi estää viiden suoran toteutumisen.
