Koutsaamista
Laskiessa viikkoja laskettuun aikaan tarvitsen vielä juuri ja juuri apua toisen käden sormista. Syyskuun puoliväli lähenee hurjaa vauhtia, ja meillä kotona alkavat puitteet olla valmiina ottamaan tulokkaan vastaan. Sairaalakassi on valmiina - just in case - jo nyt, pikku sängyssä on muutama pehmolelu odottamassa uutta kaveria. Materiaalisella puolella kaiken pitäisi olla nyt siis kunnossa.
Henkisellä puolella tueksemme on tarjottu synnytyssairaalan järjestämää valmennusta. Mentaalikoutsauksessa (a’la Tami) tapasimme ison ja kirjavan joukon kaltaisiamme ensisynnyttäjiä. Ikäjakauma taisi olla nykytrendin mukainen, vain yksi pariskunta näytti olevan selvästi parikymppisiä, muut olivat suunnilleen kolmikymppisiä. Siispä mekin sulauduimme mainiosti joukkoon. Osalle tuntui olevan synnytyksen kulku jo täysin selvillä, kivunlievityksestä synnytysasentoon. Me, tavoillemme uskollisina, emme olleet vielä edes ehtineet miettiä koko asiaa.
Synnytysprosessin tietotyhjiö täyttyi valmennuksen kuluessa nopeasti epiduraaleilla, akvarakkuloilla ja vesialtailla. Vähän kuin olisi irtokarkkihyllyllä ja vain yksi markka taskussa: vaihtoehtoja on vaikka miten mutta kaikkea ei pysty kokeilemaan. Minä en kivunlievitystä tule kaipaamaan, joten äänestyksessä minulle annettiin käytettäväksi vain puolikas ääni vaimon kokonaista vastaan. Päädyimme siihen, että antaa tilanteen ohjata itseään, tekemättä sen syvällisempiä suunnitelmia.
Mikä sinänsä on oiva päätös odotukselle: samalla lailla suunnittelematta lähti käyntiin tämä tapahtumaketju, jonka ansiosta tässä nyt olemme.
