Faija

Ihan ohimennen, on mielenkiintoista seurata millä hakusanoilla blogiin on päädytty. Useimmat liittyvät jollain lailla odotusaikaan ja vauvoihin. Kerran oli hakufraasina käytetty “raskaana milloin kertoa töissä”. Ehkä näistä raapaisuistani on ollut heille iloa, kuka tietää.

Sen sijaan heille, jotka ovat etsineet tietoa sanoilla “anoppi on paras”, “pallogrilli liikkeet” tai “naiset saunassa”, olen kenties tuottanut pienen pettymyksen. Pahoittelen!

Kulunut viikko on ollut yhtä suurta nostalgiatrippiä. Ostimme uuden auton, ja siitä innostuneina lähdimme vanhan ajan hengessä automatkalle katselemaan Suomen pikkuhiljaa alkusyksyyn taittuvaa kesää. Matkan varrelle osui synnyinkaupunkini ja ensimmäinen kotini, yhteinen opiskelukaupunkimme ja lukuisia sellaisia paikkoja, joista on etäisiä muistikuvia lapsuusajoilta. Matkan päätteeksi tapasimme yhteisen ystävän wanhoilta ajoilta.

“Teille on tapahtunut niin valtavasti viime aikoina”, hän totesi. Ohitin kommentin lähinnä olankohautuksella, tasaista harmaatahan tämä arki meillä on. Lause jäi kuitenkin mieleeni ja kun tarkemmin lähdin miettimään tästä vuotta tai paria taaksepäin, niin todellakin - tälle välille mahtuu hetken eron jälkeen yhteen palaaminen, kihlautuminen, uusi asunto, häät, perheenlisäys… Lyhyelle aikajaksolle mahtuu niin paljon elämän suurimpia asioita, että tunteet ovat kokeneet jonkin asteisen inflaation. Kokemuksia on tipahdellut niin paljon, ettei niiden pohdiskeluun tai sulatteluun ole jäänyt oikein aikaa.

Samoja fiiliksiä on syntynyt joskus taidenäyttelyssä (silloin harvoin kun niihin olen käynyt): läheltä tarkasteltuna taulu näyttää vain kokoelmalta kauniita värejä, mutta kokonaiskuvan näkee vasta kun ottaa muutaman askeleen taaksepäin. Tuo ystäväni kommentti toimi samalla tavalla antaen oikean perspektiivin asioille.

Silloin joskus ennen olin vakaasti sitä mieltä, etten sorru mihinkään taviselämään. Sellaista jossa asutaan rivarissa parin lapsen ja koiran kanssa, käydään kerran vuodessa ulkomailla ja muuten suhataan kodin ja työpaikan väliä farmariautolla. Vannoin, että ensimmäisen autoni nokalla tulee olemaan loikkaava kissa ja että ennen 40-vuotispäiviä olisi kerättävä sen verran pääomaa ettei töissäkäyminen olisi mikään välttämättömyys. Olisi aikaa olla lasten kanssa.

Ja mihin sitten päädyinkään: jo asuntolainan makseluun menee sellainen tovi, että 40-vuotispäivät ovat enää digikuvina jossain pölyä keräämässä. Auto ei ole Jaguar vaan japanilainen - ja sekin farkkumallia. Pikkuporvarilliseen rivitaloasumiseen mukavalla esikaupunkialueella emme sentään ole sortuneet: idyllinen asunto vanhassa kivitalossa toimikoon kotinamme.

Allergia onneksi estää viiden suoran toteutumisen.

Laskiessa viikkoja laskettuun aikaan tarvitsen vielä juuri ja juuri apua toisen käden sormista. Syyskuun puoliväli lähenee hurjaa vauhtia, ja meillä kotona alkavat puitteet olla valmiina ottamaan tulokkaan vastaan. Sairaalakassi on valmiina - just in case - jo nyt, pikku sängyssä on muutama pehmolelu odottamassa uutta kaveria. Materiaalisella puolella kaiken pitäisi olla nyt siis kunnossa.

Henkisellä puolella tueksemme on tarjottu synnytyssairaalan järjestämää valmennusta. Mentaalikoutsauksessa (a’la Tami) tapasimme ison ja kirjavan joukon kaltaisiamme ensisynnyttäjiä. Ikäjakauma taisi olla nykytrendin mukainen, vain yksi pariskunta näytti olevan selvästi parikymppisiä, muut olivat suunnilleen kolmikymppisiä. Siispä mekin sulauduimme mainiosti joukkoon. Osalle tuntui olevan synnytyksen kulku jo täysin selvillä, kivunlievityksestä synnytysasentoon. Me, tavoillemme uskollisina, emme olleet vielä edes ehtineet miettiä koko asiaa.

Synnytysprosessin tietotyhjiö täyttyi valmennuksen kuluessa nopeasti epiduraaleilla, akvarakkuloilla ja vesialtailla. Vähän kuin olisi irtokarkkihyllyllä ja vain yksi markka taskussa: vaihtoehtoja on vaikka miten mutta kaikkea ei pysty kokeilemaan. Minä en kivunlievitystä tule kaipaamaan, joten äänestyksessä minulle annettiin käytettäväksi vain puolikas ääni vaimon kokonaista vastaan. Päädyimme siihen, että antaa tilanteen ohjata itseään, tekemättä sen syvällisempiä suunnitelmia.

Mikä sinänsä on oiva päätös odotukselle: samalla lailla suunnittelematta lähti käyntiin tämä tapahtumaketju, jonka ansiosta tässä nyt olemme.