Potkut!
Raskaan siivouspäivän jälkeen pääsimme vihdoin rojahtamaan rättiväsyneinä sänkyyn. Tuntui siltä, ettei nukkumatin saapumista tarvitsisi jäädä odottelemaan kovinkaan pitkään. Makuuhuone oli mukavan viileä, huoneilma tuntui raikkaalta pölypalleroiden karkoittamisen jälkeen.
“Shhh… ollaan hetki hiljaa”, kuiskasi Tuleva äiti. Hän otti kädestäni kiinni, siirsi sen hitaasti alavatsansa päälle ja kysyi, “Tunnetko sen?”
Ja kyllä minä tunsin, ensimmäistä kertaa. Tunsin, kuinka Pikkuinen polskutteli pitkin pikkuruista uima-allastaan, potkien aina altaan päädyssä lisää vauhtia. Pum … pum … pum … Käteni välityksellä tunsin ensimmäistä kertaa vauvan liikkeet, sen pienen perhosen siipien havinan josta Tuleva äiti on joskus maininnut. Siinä sängyllä, katsellessamme toisiamme silmiin ja käsiemme kohdatessa vatsalla, siinä kaikki sanat tuntuivat tarpeettomilta.
