Faija

On aina mukava saada kirje vanhalta ystävältä, josta ei vuosikausiin ole kuullut mitään. Niinpä liki loikimme vaimoni kanssa ilosta, kun rakas kirjeenvaihtokaverimme Kansaneläkelaitos kertoi meille kuulumisistaan.

Hän osasi suuressa viisaudessaan ennustaa. Ennustus oli, kuten jo Delfoin oraakkelin ajoista lähtien on ollut tapana, hyvin koukeroinen ja vaikeaselkoinen. Se sisälsi lukuisia viittauksia lainkohtiin, ukaaseja työssäkäynnin vahingollisuudesta toimeentulollemme. Pyörittelimme paperia aikamme ja uskomme rakkaan ystävämme tarkoittavan, että vaimon bruttotulot olisivat jyrkässä laskusuunnassa jo loppukesästä lähtien. Tulkintamme mukaan hänen osaltaan sisääntuleva kassavirta putoaisi kolmeen viidesosaan nykyisestä. Samainen kassavirta taloudestamme ulos taas ei osoita juurikaan ehtymisen merkkejä.

Tätä kai tämä nyt sitten on.

Jotain muutosta on kuitenkin tapahtunut sitten Delfoin suuruuden päivien. Silloin oraakkelin prognoosi oli lopullinen. Rakas ystävämme takaa 14 päivän valitusoikeuden.

Juhannusaattona kävi hyvin selväksi se, miten erilaisella tyylillä miehet ja naiset suhtautuvat odotukseen.

Siinä missä naiset keskustelivat odotukseen liittyvistä tuntemuksista, pahoinvoinneista, syömisestä ja lastenvarusteiden hankinnasta, samaan aikaan miesten saunassa aihetta sivuttiin siinä futiksen jälkeen, autokeskustelun lomassa.

- Teille on sitten tenavakin tulossa.
- Joo, syyskuussa.
- Ihan tarkoituksella hankittu?
- Jep, vähän ajoitus yllätti mutta ihan toivottu on.
- No, siinähän se sitten elämä muuttuu.
- Niin on, mutta johan tässä taitaa olla aika asettua aloilleen ja kasvaa vähän aikuisemmaksi.
- No niinhän se.
…

Vaikkei lapsen saamisessa nyt periaatteessa olekaan mitään ihmeellistä, niin silti tunnen itseni eräänlaiseksi pioneeriksi. Pariskunnista, jotka olivat viettämässä juhannusta yhdessä kanssamme, olemme ensimmäiset asialla. Lapsiaihe ainakin miesporukassa herätti siis suunnilleen yhtä vilkasta keskustelua kuin japanilaisten origamien taitteluvinkit. Toisaalta oli mukava keskustella välillä jostain muustakin kuin siitä, minkä väriset vaunut nyt oikeastaan olisivatkaan ne kaikkest hienomppi. Niinpä pätkä päätettiin asiaankuuluvaan nyökyttelyyn ja hiljaisuuteen, jonka katkaisi pieni olutpullosta kuulunut hörps.

Vaikka tavallaan on hienoa olla oman lähipiirin tienraivaajana, välillä olen sellaisella korpivaelluksella josta ei hevillä ihmisten ilmoille selvitä. Ongelmien pohtimisessa jonkun jo saman rumban läpikäyneen kanssa keskustelu on paras vaihtoehto, ja jos tällaisia henkilöitä ei omassa lähipiirissä ole, on olo jokseenkin orpo.

Löysin keskustelukumppanin aika yllättävältä taholta. Bisnesyksikköni johtaja on aika onnistuneesti yhdistänyt useamman lapsen isyyden ja nousujohteisen uran, jotain samansuuntaista mihin itsekin haluan pystyä. Tärkeämpää on kuitenkin se, että pystyn ihan oikeasti sparraamaan ajatuksiani jonkun kanssa, joka liikkuu suunnilleen samalla ajatusten tasolla kuin minä. Iso helpotus!

Menköön nyt kesän kunniaksi, via aika moni muu.

Pinnasängyssä pehmonalle, potkupukusi pinkattuna. Matkasi alkaa.

Tämä juhannus on meillä sattuneesta syystä jopa normaalia rauhallisempi. Tänään vielä hetki töissä, sen jälkeen autoon parin kylmälaukun ja vaatteiden kanssa ja suunta kohti maalaismaisemaa. Oikeastaan jo perinteeksemme on muodostunut suurimman osan vuodesta autiona olevan maalaistalon valloitus, jossa ravistelemme syrjäisen kylän hiljaiseloa parin päivän ajan.

Krokettipeli kaivetaan taas rojukasan alta, lommoinen pallogrilli viritetään toimintakuntoon ja puusaunan pesät täytetään kuivilla haloilla. Joku käy tekemässä muutaman vihdan, ensimmäisestä tulee taas kerran vähän liian paksu. Tuvassa tehdään valmiiksi salaatit, nostetaan lihat kylmästä hieman lämpiämään, valmistetaan kastikkeet. Ulkona alkaa pelin ensimmäinen kierros, jolloin vuoden harjoittelemattomuus vielä näkyy jokaisen otteissa.

Loppuillasta, krokettipelin jälkipuinnin yhteydessä syödään vähän liian tummiksi paahtuneita eväitä, nautitaan muutama virkistävä juoma ja istutaan talon portailla kuunnellen hiljaista kesäiltaa. Grillin hiilloksen yllä ilma väreilee, aurinko vaipuu hiljalleen punaisen aitan taakse.

Hyvää jussia kaikille, ollaan varovaisia siellä!

Kesäkuun ensimmäinen puolisko on parasta aikaa kesässä. Yhtä lailla kuin perjantai-iltana kuuden aikoihin viikonlopun alkaessa, samoin juuri nyt on koko kesä vielä neitseellisenä edessä. Tunne on pakahduttava: Kesälomasta ei ole tuhlattu vielä minuuttiakaan turhanpäiväiseen joutilaisuuteen, ne lämpimät aurinkoiset illat ovat vielä edessä - kaikki käytettävissä grillailuun, ystävien tapaamiseen, kävelyretkiin rannalla, piknikeille puistossa.

Syyssateiden alkaessa voi taas miettiä, miksi ihmeessä niinä harvoina sateettomina päivinä ei saanutkaan mitään aikaiseksi, vaan ne kuluivat hukkaan kaikenlaiseen turhaan puuhailuun. Tänä vuonna en anna tämän tapahtua. Aloitan heti tänään, otan vaimon mukaan ja kurvaan ystävien luo iltaa istumaan.

Raskaan siivouspäivän jälkeen pääsimme vihdoin rojahtamaan rättiväsyneinä sänkyyn. Tuntui siltä, ettei nukkumatin saapumista tarvitsisi jäädä odottelemaan kovinkaan pitkään. Makuuhuone oli mukavan viileä, huoneilma tuntui raikkaalta pölypalleroiden karkoittamisen jälkeen.

“Shhh… ollaan hetki hiljaa”, kuiskasi Tuleva äiti. Hän otti kädestäni kiinni, siirsi sen hitaasti alavatsansa päälle ja kysyi, “Tunnetko sen?”

Ja kyllä minä tunsin, ensimmäistä kertaa. Tunsin, kuinka Pikkuinen polskutteli pitkin pikkuruista uima-allastaan, potkien aina altaan päädyssä lisää vauhtia. Pum … pum … pum … Käteni välityksellä tunsin ensimmäistä kertaa vauvan liikkeet, sen pienen perhosen siipien havinan josta Tuleva äiti on joskus maininnut. Siinä sängyllä, katsellessamme toisiamme silmiin ja käsiemme kohdatessa vatsalla, siinä kaikki sanat tuntuivat tarpeettomilta.